perjantai 19. kesäkuuta 2015

Tallinna

Moi!
Eilen me tehtiin yhden päivän reissu Tallinnaan. Tässä postauksessa kerron meidän matkasta.
IMG_2348
PicMonkey Collage
IMG_2327 2
IMG_2342 2
IMG_2334
Meillä oli herätys aamulla puoli viideltä, ja juna lähti puoli kuudelta. Junasta siirryttiin laivaan puoli yhdeksäksi, ja laivassa syötiin hyvä aamiainen. Yritettiin myös ottaa kuvia laivan kannella, mutta siellä tuuli niin paljon, että hiukset meni koko ajan naaman eteen, joten ei siitä kuvaamisesta oikeen mitään tullut :D Meitä oli siis matkassa minä, äiti, Pinja ja kolme kaveria.
IMG_2369
IMG_2365
Tällä kertaa sää ei suosinut meitä, sillä Tallinnassa satoi ihan koko päivän. Päivä menikin sitten enimmäkseen kaupoissa pyöriessä.
IMG_2371
IMG_2380
IMG_2385
IMG_2397
IMG_2399 2
IMG_2412 2
Me syötiin Virukeskuksessa olevassa Ampsissa, ja mä söin kinkkupastaa. Olin käynyt tuolla Ampsissa silloin kun viimeksi olin Tallinnassa, joten tiesin sen olevan hyvä paikka.
IMG_2417
IMG_2428
IMG_2455
IMG_2465
IMG_2467 2
IMG_2474
IMG_2484
IMG_2477
IMG_2482
IMG_2485 2
Reissu oli jatkuvasta sateesta huolimatta kiva, vaikka sade rajoittikin jonkin verran meidän tekemistä. Kotona oltiin vartin yli yksi yöllä, joten kuuden tunnin mittaisten yöunien, pitkän valvomisen ja koko päivän kävelyn jälkeen oli ihana päästä lepäämään. Oon vielä tänäänkin sen verran poikki reissusta ja unirytmin sekoittumisesta, että tänään en aio tehdä yhtään mitään. Meillä ei oo muutenkaan mitään erityisiä juhannussuunnitelmia, tällä kertaa ollaan vaan kotona. 

Seuraavassa postauksessa esittelen Tallinnan reissun ostokset.
Hyvää juhannusta!

4 kommenttia:

  1. Voi vitsit, pitäis itekkin käydä parin vuoden tauon jälkeen Tallinnassa :) En muuten tiedä johtuuko vaan mun netistä vai jostain muusta, mutta mulla sun blogi latautuu hirveen hitaasti?
    http://jennicarita.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, outoo! :O Musta tuntuu että se johtuu sun netistä, kun mulla itselläni ei oo ainakaan tota ongelmaa (paitsi jos oon jossain muualla kun kotona ja siellä on huono netti).

      Poista