tiistai 8. toukokuuta 2018

Elämä ilman luistelua

2Siitä on nyt vähän yli kuukausi aikaa, kun tein tähänastisen elämäni suurimman päätöksen - taitoluistelun lopettamisen. Elämäni ilman luistelua on ollut aika lailla sellaista kuin sen kuvittelinkin olevan, eli rennompaa ja vapaampaa. Enää mun ei ole tarvinnut herätä puoli seitsemältä aamulta liian lyhyiden yöunien jälkeen aamutreeneihin, vaan olen saanut herätä joka päivä vasta kahdeksan jälkeen (lukuunottamatta yhtä päivää, jolloin heräsin kuudelta Vantaalla pidettävää luistelukouluohjaajakoulutusta varten). Itse en ole yhtään aamuihminen, joten on ollut tosi ihanaa saada vihdoin herätä siihen itselle sopivaan aikaan. Olen ollutkin nyt yleisesti paljon virkeämpi ja iloisempi. Toki sitten työelämään siirtyessä täytyy varautua myös niihin aikaisiin herätyksiin, mutta nyt nautin näistä myöhäisistä herätyksistä, kun siihen mulla on vielä mahdollisuus.
Olen kuitenkin tyytyväinen, että en tehnyt lopettamispäätöstäni yhtään aikaisemmin, sillä olen kuitenkin saanut luistelulta niin paljon asioita, joista kaikista olen todella kiitollinen.
1
En ole ainakaan vielä kaivannut taitoluistelijan arkea. Jäälle olen päässyt luistelukouluohjaajan roolissa, joten ainakin jollain tapaa olen saanut pitää vielä lajia itselläni yllä. En ole kaivannut jokapäiväisiä monia tunteja kestäviä harjoituksia ja paineen alla kisaohjelmien harjoittelemista. Ainoastaan kroppani kaipasi jo melkein heti lopettamisen jälkeen urheilua, ikään kuin olisin saanut vieroitusoireita luistelun ja urheilun lopettamisesta. Aloinkin sitten urheilemaan ja liikkumaan muussa muodossa lopettamiseni jälkeen säännöllisesti, mutta omaa kroppaani ja mieltäni kuunnellen. Ostin kuukausikortin tanssisalille ja olen käynyt erilaisilla tanssitunneilla sekä ostin kuntosalijäsenyyden Fitness 24 7 -salille. Olen pyrkinyt urheilemaan tai liikkumaan lähes joka päivä ainakin tunnin, vapaapäiviä olen pitänyt aina kun siltä on tuntunut. En pakota itseäni mihinkään ja tavoitteenani tällä hetkellä liikunnan suhteen on pysyä hyvässä kunnossa ja huoltaa kehoa.43
Jaksamisen lisäksi positiivista uudessa elämässäni on vapaus. Nyt minulla on mahdollisuus hakea kesätöitä sekä ehkä myös töitä koulun ohelle, ja olenkin viettänyt aika paljon aikaa työhakemusten tekemisessä ja työhaastatteluissa käymisessä. Sainkin jo kesäkuulle töitä lasten liikuntaleirien ohjaajana ja kyseisessä työssä voinkin hyödyntää omaa urheilutaustaani. Tavoitteenani olisi kuitenkin löytää vielä tämän työn lisäksi muitakin töitä. Olen myös haaveillut oman yrityksen perustamisesta, mutta näin nuorena ilman rahallisia säästöjä tai tarkkaa suunnitelmaa olisi se hankalaa. Ehkä vielä joskus saan toteutettua haaveeni, kun olosuhteet ovat siihen sopivat ja yritysidea selkeä.

Koulu on myös vienyt suuren osan päivistäni, sillä nyt olen ottanut itselleni tähän jaksoon enemmän kursseja verrattuna aikaisempiin jaksoihin. Koulun ja muiden asioiden lisäksi olen viettänyt aikaa kavereideni kanssa ja ollut tekemättä mitään sen ihmeempiä. Viime aikoina olen elänyt vähän sellaisella asenteella, että jos teen joka päivä jonkin yhden uuden tai jollain tapaa itseäni kehittävän asian, niin se riittää. En tiedä vielä tarkkaan, mitä tulen tulevana vuonna tekemään, mutta toivon, että eteeni aukeaisi vielä useita uusia mahdollisuuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti