tiistai 29. toukokuuta 2018

Tapahtumia kuluneelta vuodelta

Tässä postauksessa kerron tapahtumista viimeisen puolen vuoden ajalta, joista en ole täällä blogissa juurikaan kertonut.
postaus7
Kisakauteni alkoi syyskuussa, ja ensimmäiset kilpailut onnistuivat multa todella hyvin ja voitin kisan. Molemmissa valintakisoissa olin mitaleilla, ja syksyn aikana matkustimme myös kisareissulle Innsbruckiin. Kisat siellä eivät menneet kovin hyvin, mutta kokonaisuudessaan reissu oli kuitenkin kiva.
postaus6
Joulukuun SM-kisoissa olin kuudes, viime vuonna olin neljäs. Harjoitusjakso syksyllä oli ollut huono, joten en voinut odottaakaan kisoista mitenkään erityisen hyvää menestystä. Yritin kuitenkin tehdä parhaani ja nauttia esiintymisestä yleisölle. 
Kollaasit
Tänä vuonna Pohjoismaiden mestaruuskilpailut järjestettiin Rovaniemellä. Nämä olivatkin jo kuudennet PM-kilpailut, joihin pääsin edustamaan Suomea. Urani ehkä parhaimmat hetket ovatkin tulleet PM-kisoista, kuten esimerkiksi Junioreiden Pohjoismaiden mestaruus sekä myös Noviisisarjassa kultamitalin voitto.

Tällä kertaa kisat eivät onnistuneet toivotulla tavalla. Lyhytohjelmassa kaaduin kolmoisflipin, jossa nilkkani vääntyi. Pystyin luistelemaan ohjelman loppuun, mutta vapaaohjelmaan en enää pystynyt jatkamaan. Kisan keskeyttäminen harmitti todella paljon, sillä olin pohtinut urani lopettamista kevääseen ja tiesin, että nämä todennäköisesti jäisivät viimeisiksi arvokisoikseni. Ja oikeastaan ne jäivätkin koko urani viimeisiksi kilpailuiksi.

Vääntynyt nilkka oli sama nilkka, josta minulla viime keväänä venähti nivelsiteet, ja pari vuotta sitten siihen tuli pieni murtuma. Loppukevät kuluikin sitten nilkkaa kuntouttaessa, kevätnäytöstä harjoitellessa ja sen pohtimisessa, että aionko jatkaa uraani enää.
postaus5
PM-kilpailuista Rovaniemeltä matkustin Ouluun siskoni luokse noin neljäksi päiväksi. Oulussa menin valmentamaan siskoni kanssa pieniä luistelijoita, vaikka alussa nilkkaani sattui vielä luistimilla seisominenkin.
postaus3
Kevääseeni kuului myös yo-kirjoitukset, penkkarit ja abiristeily. Nuo kaikki tapahtumat olivat mieleenpainuvia kokemuksia, joita tuskin tulen unohtamaan. Abiristeilyn kohokohtana oli JVG:n esiintyminen, sillä JVG on yksi lempiyhtyeistäni.

Taitoluistelu-urani päättyminen tapahtui viikon seuramme kevätnäytöksen jälkeen. Lopettaminen oli ehkä suurin ja haastavin päätös, mitä koskaan olen joutunut tekemään. Päätös lopettamisesta ei syntynyt ihan hetkessä, sillä olin kuitenkin pitkään harkinnut ja pohtinut sitä.postaus2
Lopettamisen jälkeen elämäni on ollut erilaista kuin koskaan ennen. Olen itse saanut vapaasti päättää mitä teen milloinkin, ja olen kokenut vapauden mielekkääksi asiaksi. Olen mm. käynyt valmentamassa pienempiä luistelijoita, urheillut ja liikkunut omatoimisesti ja keskittynyt koulujuttuihin. Olen ollut ihan tyytyväinen päätökseeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti