lauantai 18. huhtikuuta 2015

Vaikeuksia

Kahden viikon kestävä loma luistelusta ei päättynyt ihan toivotulla tavalla. Ensimmäisenä päivänä treeneissä loman jälkeen mun polvet olivat todella kipeät. Kipu ei lähtenyt päivän jälkeen, vaan jatkui vielä koko loppuviikonkin, aina kun polville tuli liikaa rasitusta. Jouduin siis välillä vähentämään jäällä hyppyjä ja pitämään yhden vapaapäivän treeneistä. Ensi viikolla mulla olisi maajoukkueleiri, mutta tässä tilanteessa mun ei ehkä kannata mennä rasittamaan niitä polvia enempää, joten tämä leiri jää nyt mun osalta väliin. Leirillä on monta jäätä päivässä, jossa hypitään paljon, sekä erilaisia oheisharjoituksia, joten polvet varmaankin kipeytyisivät leirillä entisestään. Harmi juttu tietystihän tää on, mutta jos jotain positiivista pitää etsiä, niin enpähän ainakaan jää jälkeen koulussa näin ennen pahimpia koeruuhkia. Nyt tulevalla viikolla käyn lääkärissä ja treenaan niin, ettei polvet rasitu kovinkaan paljoa ja saan ne parantumaan.
Collage w
Kuvat WeHeartit:stä

Mulla on ollut myös tässä mietinnän alla mun tulevan kauden kilpailusarja. Mulla on vajaa viikko aikaa päättää, kilpailenko tulevalla kaudella SM-junioreissa vai SM-senioreissa. Tää päätös on todella hankala ja oon kysynyt tähän eri ihmisiltä mielipiteitä ja miettinyt asiaa eri tavoin. Mun mielipide asiasta saattaa muuttua useinkin kun mietin tätä uudestaan, mutta juuri nyt tällä hetkellä oon pikkusen enemmän sitä mieltä, että olisin tulevalla kaudella SM-seniori. Koska en ole kuitenkaan vielä varma tosta valinnasta, niin mietin asiaa vielä tämän viikon ajan ja sitten kerron valintani valmentajille. Mutta jos te lukijat seuraatte luistelua ja ymmärrätte siitä, niin toki te voisitte kertoa oman mielipiteenne asiasta, siitä voisi ehkä olla hyötyä! :)

15 kommenttia:

  1. SM-sennuihin on mun mielipide :p

    VastaaPoista
  2. Rohkeasti sennuihin! Osaat jo kaikki temput mitä sielläkin, ei kannata maleksia junnuissa kun olit jo kärkeä siellä. Luotat itsees, polvet paranee ja sinä oot huippu!! Onnea maajoukkuevalinnasta ja tsemppiä!!!! t. Fani :) <3

    VastaaPoista
  3. Hmm... vaikee sanoa. Varmaanki SM-sennuihin ellet sitte halua olla SM-junnuissa missä sulla ois varmaan tosi hyvät mahikset voittaa SM-kisat. Mä ite seuraan taitoluistelua ihan vaa tällai lajia itse harrastamatta joten en tiedä miten paljon mun mielipidettä kannattaa kuunnella heh :-) Rahkeita sulla varmasti on sennutasollekin. Enemmän on ehkä kyse siitä haluatko voittaa junnuissa Suomen mestaruuden. Oot kyllä tosi taitava luistelija! Katoitko muuten MM-kisoja? Ketkä oli sun suosikkei? Kivaa kevättä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin, toki olishan se ihan kivaa voittaa junnuissa, mutta en tiedä sitten että olisko vähän paikalla junnaamista jos olisin kolmannen kauden junnuissa. Sennuissa olis enemmän haastetta. Katoin MM-kisat ja sieltä mun suosikkeja olivat Yuzuru Hanuy, Elisaveta Tuktamisheva ja Gracie Gold :)

      Poista
  4. SM- junioreissa sinulta odotettaisiin enemmän menestystä, joten jos valitset seniorit, saisit ehkä luistella vapautuneemmin ilman sen suurempia paineita :) Tarpeeksi taitava olet kyllä sinne ja hyviä pisteitä saat varmasti sielläkin!

    Harmi juttu toi sun polvi :( Parantelehan se kunnolla kuntoon ettei siitä tule mitään pidempää vaivaa! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan totta, junnuissa tulis varmaan enemmän paineita, varsinkin kun kisaisin voitosta meidän ryhmäläistä Petraa vastaan, joka nyt tulee junnuihin. Sennuissa mun ei tarvis ottaa niin paljoa paineita, mutta kuitenkin mun pitäis tehdä enemmän töitä menestymisen eteen, mikä on tietysti kehittymisen kannalta tärkeää.

      Jep, eihän nää vammat oo ikinä kivoja... Mulla on nää polvet vaivannut jo varmaan 2-3 vuotta, niin toivotaan nyt sitten että tää vamma lähtis viimeistään kasvun pysähdyttyä pois. Ehkä nyt on parempi hoitaa nää kuntoon niin pystyn loppukevään treenaamaan täysillä :)

      Poista
  5. Mun mielestä se että siirryt sennuihin viestii että tavoittelet loppupeleissä isompaa kuin junnumestaruus.

    VastaaPoista
  6. Laitoin kommentin mutta se on tainnu hävitä johonkin :D Mutta siis joo. Molemmissa sarjoissa on varmasti paljon hyvää! Sennuissa kun kerkeet kuitekin olla koko loppu urasi, joten sinänsä sinne ei ole kiire. Sennuissa on kuitenkin paljon kovempi taso, joten saisit hyvin haastetta ja vähän muutosta kuvioihin! Vaikea päätös kun oot kuitenkin vielä niin nuori mutta kuitenki tosi taitava! Kumman valitsetkaan niin on varmasti hyvä valinta :) Tsemppiä paranteluun! Miullakin välillä tauon jälkeen tuntuu polvissa kun ne ei oo tottunut siihen tärähdykseen... Toivottavasti ei oo mitään vakavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, en oo aiemmin ainakaan nähnyt mitään kommenttia, joten johonkin se varmaan sitten hävisi :D Niin tosiaan, sennuissa on haastetta, mikä varmaan saattaa motivoida mua treenaamaan kovempaa. Oon nyt siis päätökseni tehnyt, ja sennuissa olen siis ensi kaudella (siellä siis nähdään! :D ). Kiitos! Ja niimpä, toivotaan että nää polvet tästä kohta parantuis...

      Poista
    2. Nonni! Siellä nähdään :)

      Poista
  7. Vaikka en itse tätä lajia harrasta, niin sanoisin et sennuihin.
    Olen itse ollut tämän valinnan edessä toisessa lajissa, ja mietin itse, että haluanko jäädä junnuihin - menestyä tosi hyvin mutta jauhaa sitä samaa, tai mennä sennuihin missä mulla on kovia haasteita edessä eikä niinkään paljon menestystä, mutta uutta opittavaa. Menestys vs taito... Mutta tulet kuitenkin siirtymään jossain vaiheessa, niin miksei nyt? :)
    Toivon myös että sun polvet parantuu! :)

    ❀Cinderella Days❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ihan totta, että sennuissa on enemmän haastetta ja opittavaa, joten menen nyt siis sinne :) Niimpä, toivottavasti nää polvet tästä kohta parantuis...

      Poista